No minä ajattelin tänään ihmistä

Ja minä ajattelin tänään muotia
Ja minä ajattelin tänään muurahaisia ja sitten minä ajattelin niitten
luonnollisia vihollisia
Sitten minä ajattelin koita
Ja ajattelin myös ajatuksia
ja ajattelin rahaa ja ajattelin aitoutta
ja ajattelin itseäni ja sitten vähän ehkä
markkinarakoja
ja sitten ajattelin syvänmerenhalkeamia
ja sitten ajattelin sinne kaadettavaa pehmomateriaalia
ja sitten se ei loppunutkaan ja sitten tuli valas
ja sitten minä ajattelin ja ajattelin
muttei tullut enää ajatuksia
ja sitten ajattelin lopettaa mutta
sitten otin kupin kahvia
ja ajattelin laittaa maitoa
mutta maito oli loppu enkä voinut ajatella muuta
kuin inhimilliselle toiminnalle kiteyneitä muotoja ja käytänteitä, joissa ajattelun ja käytännön suhde
johtaa eriaikaistumisiin ja samaistumisiin
ja sitten minä ajattelin että kaksi ääntä on elämän minimi
mutta sitten huomasin, etten se enää ollutkaan minä joka ajattelin vaan Bahtin
mutta sitten ajattelin mitä se tykkäisi ajatelmasta
jossa kahden ihmisen ääni on valheellinen minuus
ja sitten minä katsoin ulos

Jokainen säie painaa pohjaan
                           
                              hukun umpeen
                                            metsän peittoon
       
                                      Kun jotuu kulkemaan kahden oksanhaaran välistä
                                                   ei saa yksin lankaa ranteeseen

                                                             ja tunnen se kasvaa minussa kasvaa
                                                                        jo vesakko ja umpipunainen ja yön kiiltelevät silmät ja
                                                                           jokaisessa solussa kasvaa puu
                                                      puu


                                                                                             valoa
                                                                     valoa                  


                                                                                              valoa

Juurrutan sormiani kämmeniin

istutan uudelleen

                          Pelloilla kortteet

                              kasvavat hiljaa kiinni taivaaseen ja sinä olet

                    taivaanpiirtämä

                                                   maahan okralaikkuina ja tuuli märkämaalaa siniharmaalla vesivärillä

                                                 jota kutsut tuuleksi niin varomattomasti

                                                                               kuin et välittäisi, mitä tummat ojat kuulevat
                         Sylini yli käy ympyrä

                                                            kylmä rintama levittäytyy ja sulkee auringon aavan hampaaseen

                               se kuolee niin kuin sotilas
                                                                                kunniassa jota kukaan ei ymmärrä
                                                                                elämässä jota kukaan ei muista